Kolmas kerta toden sanoo

Kyllästyin läppärini hitaaseen Windows 7 järjestelmään. Toki koneenikin oli varmasti täynnä kaikenlaisia viruksia ynnä muuta sen sellaista. Mutta hermot meni kerta toisensa jälkeen kun selaimen avauksessa saattoi mennä se 10 minuuttiakin ja ennen kuin pääsen minnekään sivustolle, kuten tänne bloggeriin mun hermot olis jo menny.

Eilen illalla etsin älypuhelimeni nettiselaimesta hakusanoilla "kevyt käyttöjärjestelmä läppäriin" jolla löytyi paljon erilaisia keskusteluja. Ymmärtääkseni käyttisten käyttäjilläkin on niin sanotusti oma makunsa kuin esim. autonkin omistajilla jotkut tykkää bemarista jotkut opelista.

Selasin monia keskusteluja kunnes lopulta päädyin ilmaiseen Linux-yleiskäyttöjärjestelmään nimeltään Ubuntu. Se on helppokäyttöinen, suomenkielinen, turvallinen ja ILMAINEN käyttöjärjestelmä!
Työpöytäkäytössä Ubuntu sisältää kaikki peruskäyttöön tarvittavat ohjelmat, kuten tekstinkäsittelyn, taulukkolaskennan, nettiselaimen, pikaviestinnän ja paljon muuta.

Latasin Ubuntun 14.04.3 LTS version ilmaiseksi verkosta ja tallensin sen ulkoiselle kovalevylle. Ennen asentamista täytyi vielä ladata Pen Drive Linux - ohjelma ja asentaa se.

Seurasin kyseisiä ohjeita seuraavasti:

• Avaa Pen Drive Linux
• Valitse pudotusvalikosta "Ubuntu" tai "Ubuntu 12.04 Desktop", vaihtaen vain mahdollisesti versionumeroa.
• Napsauta Browse... (”Selaa”) ja etsi lataamasi Ubuntu-levykuvatiedosto.
• Lopuksi varmista että USB-tikku on valittuna kohdassa ”Select your USB Flash Drive” ja napsauta Create (”Luo”) valmistaaksesi USB-tikun Ubuntun asentamiseen. 
  
  
  Tietokoneen käynnistäminen USB-tikulta vaatii usein jonkin tietyn näppäimen painamista heti tietokoneen virtojen kytkemisen jälkeen. Mm. Toshiba ja Lenovo-laitteilla näppäin on usein F12.
  
  
  Näillä ohjeilla pääsin pitkälle ja sain jopa asennettua kyseisen käyttöjärjestelmän. Kuitenkin eteeni tuli uusia pulmia vastaan.
  
  
  Ensimmäisellä kerralla, tänä aamuna, olin unohtanut salasanani. Joo, en ollut laittanut sitä minnekään muistiin.
  - Asensin käyttiksen uudelleen
  
  
  Toisella kerralla ilmeni sittenkin sama ongelma. Ei siis kelvannut ko. salasana vaikka nyt muistinkin sen kokonaan. Olin siis asentanut Ubuntun kovalevyn suojausavaimella.
  
  
  Ajattelin vielä kerran asentaa koko ohjelmiston uudelleen, ilman suojausavainta.
  Tällä kertaa se toimi!
  Ja mikä parasta, opin jotain uutta, omatoimisesti ^^
  
  
  Sen pienen hetken mitä oon nyt kyseistä käyttistä käyttänyt niin oon huomannut, että nettiselain aukeni nopeammin kuin ennen ja konekin pyörittää kaikkea tasaisesti, ilman minkäänlaisia katkoksia.
  
  
  
  
   Lisätietoa Ubuntun suomenkielisiltä sivuilta: Ubuntu 
  
  
  Niin ja muuten, Kulta-Jaska rahapelikone oli anteliaalla tuulella eilen :D
  Laitoin koneeseen vain 3€ ja sain takaisin 55,50€.
  Ei huono ;)
  
  
  
  
  

I've Gotta Find a Way to Believe

Eka virallinen joululoma päivä on ollu aika väsyttävä. Normaalisti energia tasoni nousee iltaa kohden mutta tänään oon ollu harvinaisen väsynyt.
Ehkä se johtuu siitä että valvoin Henkan kanssa shellillä puol 3 puhuen Disney elokuvista. Tai ennen sitä saamani kokovartalohoidosta.
Oli kyllä kannattavaakin valvoa. Olen jälleen 20€ rikkaampi.

Vaikka onkin loma niin en saanut nukkua koko päivää koska kummitytölle ja äidille piti käydä etsimässä lahja.
Muille en oo jaksanut ostaa lahjoja enkä muutenkaan nää siinä mitään järkeä kun en saa koskaan mitään vastalahjaa.
Oma lahjanikin saapui Suomalaiseen kirjakauppaan :)
Creative Cats coloring book eli siis kissa-aiheinen värityskirja.

Kaupungilla oli ahdistavan paljon ihmisiä mutta se piti vain kestää. Joka paikassa oli ruuhkaa, autot vain seisoi paikoillaan vaikka valot paloivat vihreinä.

Myöhemmin illalla hain äidin luota isovanhempieni joululahjat, jotka "heitin" kotiin ja kävin tervehtimässä ystävääni jota en ollut nähnyt moneen kuukauteen :) Hän sai minulta Brunbergin karkkirasian joululahjaksi.

Loppu illan chillailin kotona ja värittelin värityskirjaa ^^

☆:*´¨`*:.☆(¯`*•.¸,¤°´`°¤,¸.•*´¯)☆:*´¨`**:.☆

JOULUAATTO


Heräsin herätyskellon ääneen siinä 10-11 aikaan aamulla ja ehdin vain 15min olla omissa oloissani. Kunnes mummu ja vaari toivat heidän lahjansa minulle ja lähtivät viemään kissoja ulos puolestani, koska en olisi itse ehtinyt sitten klo 14 aikoihin äidin vanhemmille kahvittelemaan.

Söin mummun tekemän ja tuoman Joulupuuron ja aloin valmistelemaan itseäni joulun viettoon.
Kun kissanulkoiluttajat tulivat sisälle olikin kello jo lähelle puolta kaksi, iltapäivällä. Mummu vielä keitti kissoille kalat ja avasin kissojen kanssa niiden joululahjat :) Luru sai aktiivipelin ja Riki ison, rapisevan rotan ;)

Kun kissat saivat ruokansa niin lähdimme samaa matkaa luotani. Minä menin äidin vanhemmille ja toiset isovanhemmat lähtivät ruoan tekoon.


Saavuttuani Peippolaan en ehtinyt sisällä kauaa olemaan kun Suski ilmoitti tulevansa lasten kanssa hakemaan Peippolasta kummityttöni lahjan ja muutenki moikkaamaan❤

Lahja vaan ei mahtunut Suskin autoon niin piti sitten odottaa kummitätiä (Suskin äitiä) ett saadaan lahja hänen autoonsa :D Kun kummitäti tuli nii vaihdettiin siinä nopeat kuulumiset ja halailtiin ynnä muuta ennen kuin hekin siitä lähtivät omaan joulun viettoonsa.

Peippolan Mummolassa juotiin kahvit ja hetki sen jälkeen oli lahjojen jako aika. Vähän harmitti Tigin Volyymia antava shampoo&hoitoaine paketti kun en teippipidennysten vuoksi niitä voi käyttää :( Annoin ne sitten Äidille ja lupas ostaa mulle toiset Tigin hiushoitotuotteet :)
Muuta ihmeempää kuin 100€ S-lahjakortin ja suklaata saanu mummulta. 
(Alkavan Alzheimerin takia on väsynyt eikä muistikaan pelaa aina kunnolla).
 
Tämän jälkeen menin hetkeksi kotiin avaamaan mummun ja vaarin tuomat paketit. Mummu oli väittänyt etteivät olleet ostaneet mitään järkevää, hoho, olihan ne tai ainakin minun mielestäni. Mummu oli myös kutonut Lurulle oman villapaidan kun se kissa palelee talvisin ulkona ja haluaa sinne vaikka onkin kylmä, niin nyt ei raukka ainakaan palele. Raaputusarvoista sain yhteensä 50€ joka oli ihme, yleensä voitan vain 1 euron jos sitäkään.

Pakkasin kamat, otin yhden enon antamista siidereistä mukaan (Huom! Katso lahjalista!), annoin kissoille vielä kunnon ruoka-annokset ja lähdin porukoille syömään sekä avaamaan lahjoja että saunomaan.

Parhaimmat lahjat jotka Äidiltä sain olivat Fast&Furious 7-Movie Collection ja Cheekin AlphaOmegaTour lippu :)

Saunaa odotellessani värittelin värityskirjaa ja myöhemmin saunomisen jälkeen katsottiin yhdessä äidin ja isäpuolen kanssa eroottinen trilleri, Basic Instinct 2.
(Joissain määrin elokuva oli sairas).
10-vuotias Mindy-koira oli illalla lopen uupunut kaikenlaisesta häsläyksestä ja nukkui pää pystyssä sohvalla!


Tänään, perjantaina olen vain jumittanut, käynyt välillä kotona viihdyttämässä ja ruokkimassa kissoja. Ja saapunut takaisin porukoille syömään ja kirjoittamaan kahden päivän, pitkän blogipäivityksen. Arvelinkin, etten tee tänää mitään erikoista.
Oon ollut melkein koko päivän lievässä lääkepöhnässä josta alan vasta toipumaan.

Toivottavasti muillakin oli yhtä rauhallinen ja mukava joulu kuin minulla ;)   

 

*click*

Loman viettoon!

Nää olettamukset voisin kyll jo kohta heittää roskiin. Niistä ei koidu kuin vain liiallisia sydämen tykytyksiä, paniikkia, kiukkua ja itkua. 

Sen kerran kun olen ajoissa lähtemässä kouluun niin auto ei starttaakaan, nakuttaa vain. Virtaa en saanu ja minä niin laiskana ihmisenä en olis halunnut kävellä kouluun. (matkaa alle kilometri) :D 

Pakko se vaan oli sitten kävellä että ehtii joulupuurolle. Vaikka mieluummin olisin ajanut ja popittanut aamumusiikkia. 

Kouluun saavuttuani vein ensin, kun ei vielä ollut mitään ruuhkaa ruokalassa, keittiötädille, meidän koulun Joulumuorille Brunbergin karkkirasian. Hän kun on ollut niin hyvä kuuntelija minun murheitteni kanssa ja muutenkin aivan paras ihminen! 

Siinä halailtiin vielä ja sain kiitokset sekä hyvät joulun että uuden vuoden toivotukset.

Jatkoin matkaani kohti liikuntasalia jossa Joulugaala oli jo alkanut.

Ennen en olisi uskaltanut tulla kesken kaiken paikalle kun ihmisten huomio yleensä siirtyy toisaalle. Varsinkin silloin kun tulee ehkä hieman liian kovaäänisesti paikalle.

Näin minulle siis kävi. Ovi pamahti kiinni mutta selvisin tilanteesta. Hyvä minä! 

Gaalan parhain esitys oli tietenkin koiran temppuesitys. Hemmetin hyvin koulutettua koiraa näkee vain yhä harvemmin eli pointsit omistajalle siitä! 

Surkein esitys oli Tonttutyttöjen tanssi. Itse entisenä nykytanssin harrastajana näin kaikki virheet alusta alkaen. Tanssi oli laiskaa, koreografi kusi (eivät menneet oikeassa tahdissa) ym. Esitys olisi ollut loistava JOS tanssin liikkeet olisivat olleet räväkämpiä niin että näkyy että mitä siellä lavalla oikein tehdään. 

Gaalan jälkeen pääsimme joulupuurolle jonka jälkeen kävin vielä kuraattoria tervehtimässä suklaarasia mukanani. 

Muutamat sanat vaihdettiin ennen kuin juoksin luokkaan vielä tulostamaan ennen varsinaista joulujuhlaa.

Juhlaankin saavuin myöhässä. Hemmetin pdf-tiedostot. Arrf!

Tällä kertaa odotin että esitys loppui ja siinä aplodien aikana juoksen ovesta sisälle. Tämä suunnitelma toimi, minua ei huomattu.

Toisaalta olisin voinut hyvin jäädä poiskin. Joululaulut eivät enää nappaa ja siinä onniteltiin valmistuneita oppilaita. 

Turhaa ajanhukkaa minusta.

Joulujuhlan jälkeen lähes juoksin kotiin kun isäpuoli lupasi töiden ohessa katsomaan, mitä vikaa siinä minun autossa on taas?

Auto ei siis startannut ja nakutti. Mitattiin volttimittarilla akusta että onko virtaa. Sen mukaan näytti 11V. Kun sitten lopulta päätettiin irrottaa akku ja laitettiin lataukseen, niin laturin  mukaan akku oli tyhjä eikä edes hetken odotettuamme ladannutkaan sitä.

Isäpuoleni lähti sitten ostamaan uutta akkua Motonetistä ja kun uusi akku saatiin kiinnitettyä niin johan se minun pikkuinen Kaakatin alkoi jälleen kehräämään. 

Mikä helpotus että se vika oli vain tyhjä akku eikä mitään suurempaa vikaa!

Vanha akku

Uusi akku

Nyt jatkan päivääni syömällä juusto-kinkku-ananas-aurajuusto-mozzarella-tonnikala pizzaa ;) Hyvää ruokahalua! 

Joulu se tulla jollottaa..

Hyvinhän tää elämä alkaa menemään :)
Oon alkanu olee hieman reippaampi, heränny suhtkoht ajoissa vaik lauantaita ei kyll nyt lasketa ku olin tien päällä.

Kävin siis perjantaina Järvenpäässä moikkaa ystävää ja en tietenkään sitte enää yöllä jaksanut ajaa takaisin Porvooseen.
Se, kun valvottiin puol 6 nii kyll vähän jo meinaa väsyttää ja herätys oli kuitenki jo klo 16.

Nukuttiin vähän pommiin ku ystävälläni alkoi työt klo 17. Tarjouduin vastalahjaksi antamaan kyydin ku ite sain koulu tehtävään apuja.
Suunnittele ja toteuta Amiston sivut.
Ja paljon löytyikin vikoja.. Esim. Sana haulla "oppisopimus" ei löydy mitään siihen viittaavia sivuja..
Tai se että Amiston omat mainokset vittuun etusivulta - ketään ei kiinnosta :D

Palattuani takaisin kotiin lähdin vielä vaarin kanssa ulkoiluttamaan kissoja. Eivät olleet päässeet vähään aikaan ulos kun satanut vain vettä.
Tällä kertaa, vaikka metsässä olikin pimeää niin kallion huipulle päästyämme näkyi kirkas tähtitaivas. Otavakin löytyi :)

Olen siis hieman luontoihminen. Tykkään liikkua luonnossa, kuvata ynnä muuta sellaista. Pimeällä en uskalla edes yksin liikkua metsässä vaikka olisikin kissat mukana. Ei niistä samanlaista turvaa saa kuin koirista.

Sain myös lauantai-illaksi saunaseuraa entisestä heilastani, mutta tää oli kerranki sivistynyt saunomisreissu (;
Sain häneltä myös apua tukan irroituksessa kun sunnuntaina laitetaan takaisin kiinni, mutta vähemmän.
Koristelin myöhään yöllä vielä joulukuusen valmiiksi.

Tänään hieman jänskätti mennä laitettaa pidennykset takaisin kiinni kun kampaajani oli käynyt ottaa silarit. Toivoin, että saan kokeilla niitä ja sainkin!
Uusien asioiden kokeilu on välillä hauskaa!
Ensimmäistä kertaa elämässäni näin ja sain kokeilla silikonitissejä!!
Omat pidän silti luomuna.

Juotiin muutamat siiderit siinä hiusten laiton yhteydessä ja muutenkin hengailin siinä sen ajan että alkoholi laskee verestä. Yleensä 0,33cl tölkin jälkeen odotan sen 2 tuntia ennen kuin lähden ajamaan.
Turhallisuus ennen kaikkea!!!

Nyt ramaseekin ihan mukavasti.
Itsellä ei oo ollut joulukiireitä ja hyvä niin.
En jaksaisi sitä stressin määrää nyt ja jätin korttienkin lähettämisen tältä vuodelta väliin. Lahjat ostan joko huomenna tai tiistaina. Ihan vain jotain pientä ja vain muutamalle ihmiselle.

Ai niin! Kissat ovat kyllä ihmettelleet tuota joulukuusta. Ennen mulla siis ei oo ollu sellasta :)
Yksi pallo oli ainaki pudonnut ja hajonnut. Koska Tiger kamaa mutta muuten oli kuusi saanut olla rauhassa.

Katsotaan milloin se kaatuu :D
Onneksi ei ole oikeaa kuusta, ettei kävis samanlailla kuin Simons Catissa.

Vaikka valojen määrä ei riittänyt niin toisaalta se on hyvä noinkin.
Varsinkin kun en tiedä että syökö kissat vielä johtuja :D

Uudestisyntynyt

Tiedän, että uudestisyntyminen tarkoittaa siirtymistä tuomion alaisuudessa armon alaisuuteen ja kuolemasta elämään.
Vaikken niinkään Jumalaan usko niin enkeleitä on ollut aina matkassa, enemmän tai vähemmän. Tähän päivään saakka olen selviytynyt monesta eri koettelemuksesta vaikka jouduinkin olemaan noin kuukauden sairaslomalla koska tunne-elämän epävakaus ei kestänyt sitä parisuhteen loppumista.
Koen myös että AINA minut jätetään.
- Se ei ole totta.

Jouduin jäämään yli kuukaus sitten sairaslomalle.
Kaikki meni päin helvettiä ja vaikka kuinka yritin entisen miehen kanssa jutella rakentavasti ja aikuismaisesti, hän otti kaiken vittuiluna.
Olin kuulemma kiintynyt häneen liikaa, roikuin hänessä.
Itseasiassa se meni kyllä ihan toisinpäin, minun luonani hän enemmän viihtyi kuin omassa kodissaan.. AINA olisi voinut mennä omalle kämpilleen.
En ollut estämässä.
En myöskään puuttunut hänen pelaamiseensa. (Kaikki eivät sulata sitä jos kumppani vain pelaa ja pelaa. Tämä kuitenkin pysyi kohtuuden rajoissa, enkä jaksanut nähdä vaivaa valittaa asiasta.)


Yritin siis puhua rakentavasti yhtenä iltana kun kävimme Reben kanssa hänen rapun edessä tupakilla. Yritys ei tuottanut tulosta.
Kaikki mitä sanoin oli kuulemma provosointia.

Kun sitten menin myöhemmin yksin kotiin, korkkasin aikaisemmin ostamani kahvilikööri - ja viinapullon. Sekoitin muovipulloon 'valkovenäläisen drinkin' ja ajoin Hamariin.
Join kovat kännit ennen kuin uskaltauduin näyttäytyä..

Kun lopulta miehet (Jussi, Raineri ja Ville) tulivat ulos tupakalle, saavuin heidän luokseen huutaen "katsokaa" - viiltäen samalla ranteeni auki.
He eivät olleet asiasta moksiskaan.
Muistan kun Raineri mainitsi voivansa hieman pahoin kun ranteestani suihkusi verta.

Miehet eivät huomioineet minua ollenkaan ja jatkoivat ryyppäämistään sisällä.
Minä jäin yksin ulos.

Viimeinen muistikuva on kun jäin siihen ulos kylmään istumaan penkille ja viiltelemään...
Seuraava onkin vasta kun ambulanssi mies herättää minut painamalla melkoisella voimalla silmäkulmassa olevaan kipupisteeseen.
Alan heräämään.
Minut kuljetetaan ambulanssilla sairaalaan.
Sain tikit mutta olin elossa..
Olin jälleen epäonnistunut.


NYT KUN TÄTÄ KIRJOITAN JA AJATTELEN ASIAA, kaikki voisi olla toisin. Jos en olisi ylipäätään antanut tunteille valtaa en koskaan olisi sinne mennytkään. Jos se olisi ollutkin viimeinen kerta. Jos olisinkin kuollut siksi kun ei apua heti soitettukaan.
Miksi?
En tiedä. Sairastan edelleen epävakaata persoonallisuushäiriötä jonka bonuksena löytyy myös impulsiivinen käyttäytyminen. Se näkyy yleensä ollessani humalassa.
Voin vain opetella elämään tämän kanssa.
Parasta on se ettei ainakaan tarvitse ajatella asiaa enää, eikä ottaa kyseisiin ihmisiin yhteyttä.

☆:*´¨`*:.☆(¯`*•.¸,¤°´`°¤,¸.•*´¯)☆:*´¨`**:.☆

Jotain hyvääkin tapahtui sairaslomalla ollessani, sen lisäksi että sain nukuttua kunnolla niin pääsin terapiaryhmään! (Ryhmään pääsy on kuin lottovoitto.)

Olen tänään menossa vasta toista kertaa sinne, mutta olen oppinut joitakin taitoja kuluneen viikon aikana. Esimerkiksi viime lauantaina tein 'ASIA KERRALLAAN' harjoituksen. Rentuduin saunan lämmössä ja tyhjensin mieleni kokonaan, välillä heitin löylyä lisää. Tämän jälkeen minulla oli erittäin raukea ja uudestisyntynyt olo.

Harjoitin myös toista taitoa eilen, tiistaina. 'TEHOKKAASTI' harjoitus. Päätin leipoa itse riisipiirakoita ja sain kaikki surulliset ja ikävät ajatukset pois. Jouduin keskittymään riisipuuron keittämiseen samalla kun pyörittelin piirakan kuoria valmiiksi.

Myös aikuistenvärityskirjasta on ollut apua. 

Siinä keskittyy vain siihen mitä on tekemässä, ei niinkään siihen miten ja kuinka värittää kunhan vain saa sen värin tarttumaan paperiin. 

Harmikseni eläinaiheisia värityskirjoja ei löydy montaa, valitsin vesiaiheisen ja tilasin suomalainen.com:sta kissa-aiheisen värityskirjan ^^ Sitä odotellessa.

Tällä viikolla olen viimeinkin päässyt taas koulun penkille ennen kuin ansaittu joululoma alkaa. Viikko alkaa olee jo pulkassa. Enää huominen, perjantai vapaa,  ensi viikon maanantai ja tiistai. 

Onhan tähän blogiin tullut yrjöttyä kaikkea paskaa mutta eiköhän nyt ala muutoksen tuulet puhaltamaan.. 

Mustekala :3

Dolphin Love

Hieno tatuointi idea?!

Baby, Please Come Back

Vaik oot kiltti ja kiva sekä kunnollinen
Ja mun tunteita kunnioitat
Haluun gansterin herkän ja vaarallisen
Jol on huonoja ideoita

Oon edelleen yrittäny että voisin Jussin kanssa sopia. Jep. Miehen, jonka takia oon ollu nyt 2vko sairaslomalla. Pää ei kestänyt sitä eroa. Koska hän jätti tekstiviestillä.
"voisitko jättää miut rauhaan?"

Myönnän tein paskasti ku äksyilin vähän väliä yms. Mutten tarkoituksella. Se ett nykyään kaikki otetaan heti niin että oon helvetin vihainen jostakin.
Riippuu kyll ihan siitä että miten ja millä tavalla luet tekstiviestisi.

Oon menny monta kertaa itteeni tässä asiassa ja nyt ihmiset voisivat pikkuhiljaa tulla vastaan näissä mun ongelmissa.
TARKOITUKSENI EI OLE OLLUT MISSÄÄN VAIHEESSA SATUTTAA.

Eniten vituttaa kaikki.
No ei ihan, vaan se ettei Jussista oo miestä puhumaan tai sanomaan kasvotusten ett "tää oli tässä".
Tämmöiset asiat siis ärsyttää ehkä kaikista eniten. Viestit ja soitot eivät auta siinä vaiheessa jos olen päättänyt että asiat sanotaan kasvotusten, eikä tekstiviestillä.

Äksyilystäni sen verran, että olin raitistumassa. Oli kamalat alkoholin himot, vitutti ku muut pysty ottaa milloin vaan mutta minä en. Pari ensimmäistä päivää olivat pahimpia.
Olin niin vihainen kuin perseeseen pantu apina. 

•*´¨`*•.¸¸.•*´¨`*•.¸¸.•*´¨`*•.¸¸.•*´¨`*•

Kerranki ollu tapahtumarikas päivä!
Piti tavata tukihenkilö klo 16 rihkamatorin ärrällä ja lähdin puol tuntii ennen skrabaa autoo. Auton ovet oliki niin jäässä ettei lukkosulakaan meinannu auttaa. Takapaksin sain auki ja mun oli pakko mentävä siitä sisään ett saan auton lämpeemään. Kuskin puoleinen ovi aukes muttei appari.

Ajoin auton kellariparkkiin jos se vaik siellä vähän sulais. Hain parkkilapun (tässä vaiheessa kuskin puoleiselle paikalle ajoi auto). Vanhempi nainen odotti että asetin parkkilapun ja sitt läimäytin oven kii että hän pääsisi ulos. Jotenki mä vaa aattelin ett "noh otan kamat sitte apparin puolelta"
Ovihan oli siis lukossa ja kun yritin avata sitä, niin se veti molemmat ovet lukkoon :'D :'D
Autoon jäi siis puhelin ja avaimet virtalukkoon.

Hetken siinä mietin ett mitäs mä nyt teen. Bongasin yhden miehen jolle selvitin tilanteeni ett pitäis soittaa äipälle. Onneks muistin numeron ulkoa ja myöhemmin siinä äitiä ootellassa käveli tuttu ohi ett sain lainattua kännykkää ja soitettua tukihenkilölle. 

Aiemmin minua auttavalta mieheltä en uskaltanut kysyä että voinko etsiä netin kautta numeron ja soittaa ku olis pitäny jo tavata. Sain kuitenkin tukihenkilööni yhteyden ja sanoin että tulee Lundin aulaan.

Puolisen tuntia jouduin odottamaan että äippä kävi avaamassa auton ovet :D onneks oli vara-avaimet :D

Believe in your dreams..

Love is a passion and love will light a fire 
Trust your emotions believe in your dreams 
Trapped in a mystery you are my desire 
Show me the secrets of love 

Olen alkanut jälleen uskomaan itseeni ja unelmiini. Se vain nyt on todella raaka tosiasia että olen kussut ihmissuhteeni vittuilemalla, kostamalla kaikista paskimmalla tavalla. 

Tosin, käytökseni on samanlaista niitä ihmisiä kohtaan jotka ovat minua kaltoin kohdelleet
Kunnioitus.
Jos minua ei kunnioiteta, en minäkään heitä.

Lähdimme eilen baarilinjalle uuden ystäväni kanssa ja yritimme unohtaa miehet...
Eihän siitä mitään tullut! Kaikki hemmetin rumat maahanmuuttaja ählämit yrittivät iskeä ja yksi tuli jopa pyytää mua tanssiman. Joo hyi, ei kiitos!
Ei, en halua olla rasisti mutta kun nää miehet olivat oikeasti susirumia. Ottaen myös iän huomioon. En halua mitään ikäloppua..

Hauskaa kuitenki oli. Sitä en voi kieltää.
Valehtelisin jos väittäisin muuta.

Sain myös kovan kolauksen omalle itsetunnolleni.

Yritin yöllä ottaa erääseen ex-mieheeni yhteyttä hänen veljensä kautta.
Kyseinen henkilö jolta kyselin oli varmasti paljon enemmän juovuksissa kuin minä. Ainakin ääniviestien perusteella.
"oot iha vitun halpa" ja "vittu tapa ittes!"
KENELLEKÄÄN EI SAA SANOA NOIN! Ei kenellekään. Vaikka kuinka vihaisit jotakuta niin toisen kuolemaa ei voi toivoa.

Tilanne oli sinänsä hauska koska ensin tämä, mieheksi itseään kutsuva juippi aukoi päätään minkä kerkes. Johon vastasimme Tehotyttö voimalla takaisin.
Ystäväni oli muutenkin jo sammumispisteessä mutta ääniviestit kuultuaan, hänellä nousi verenpaine harvinaisen korkealle.
- Enkä ihmettele, kyllä mullakin kilahtaisi päässä tuossa tilanteessa.

Pyrin kuitenkin pitämään keskustelun asiallisena omalta osaltani, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli huudella takaisin.

Tää henkilö oli sitten vissiinkin ymmärtänyt asian väärin.
"sä et tuu koskaan saamaan mun veljeä, et ainakaan mun kautta"
- Eli sekin on sitten nykyään rikos kun haluat ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviin. HÄN, jota yritin tavoitella on mulle paljon muutakin kuin exä, hän on ystäväni. Se, että haluan jutella jonkun kanssa pitkästä aikaa, ei tarkoita sitä että haluaisin parisuhdetta.
Kaikenlisäksi en ole entisistäkään päässyt yli niin miksi hakisin jotain laastarisuhdetta? - Ei, se ei vaan oo mun juttu.

Lopetin keskustelun numeron saatuani lyhyesti sanomalla öitä.

En tiedä mitä silläki juipilla naksahti päässä kun kysyin vain ihan asiallisesti että "mistä (...):nen tavoittaa?"

Arvuuttelimme, että jos tää pikkuveli onkin kateellinen. Eikä siksi halunnut auttaa.
Tai sitten oli pissa noussut niin pahasti päähän että takahampaatki kelluu.
Näin kyllä niille salilla pyöriville rotille käy. Pissi nousee päähän ja ego on liian suuri antaakseen myötätuntoa sellaista ihmistä kohtaan kuten esimerkiksi minä.

Lauantai loppu iltapäivän / illan löhösin sohvalla tuijottaen töllöä ja podin lievää krapulaa pois.
Klo 21.00-22.00 rentouduin saunassa, jonka jälkeen vuokrasin Elisa Viihteen kautta Jurassic World - elokuvan. 
Leffan loputtua tein iltatoimet, pomppasin sänkyyn peittoni alle ja aloin kirjoittamaan uutta blogitekstiä.

Rakas onnea matkaan, sinä ansaitset kultaa.

On hetkiä parempia
On myös sateisia päiviä ja syli täynnä murheita..//

Älä rakasta ketään, joka voi olla niin julma. Mä tiedän että mä loukkasin, loukkasin ja haavoitin sua.
- Tän omistan exälleni, sillä olin häntä kohtaan aivan kamala. Loukkasin ja haavoitin. Suutuin pienistäkin asioista, vittuilin. Anteeksi.
Samaistun Siltsun kipaleeseen " Sinä ansaitset kultaa".

Kahden viikon sairasloma on kohta ohi ja voin myöntää että oli kyllä tarpeeseen.
- Se, että ihmissuhteet oli päin helvettiä niin vielä auto päätti sanoa itsensä irti ja mietin yöt sitä, että jos ei saadakaan kuntoon, nii mistä uus auto sitt tilalle?!

Viime lauantaina piti ottaa vain 2 saunarentoutussiideriä, mutta siihen tuli himo ja oli pakko saada lisää.
Pahimmassa humala tilassa viiltelin taas ja lähettelin 'verikuvia' mm. Exälle.
- Sen jälkeen en oo laittanu enää yhtäkään viestiä...

Kun sitten lopulta humala alkoi laskeutumaan, lähdin lähi kapakkaan verisen ranteen kanssa.
- Tässä vaiheessa ajattelin vielä kuolevani..

Matkalla törmäsin kahteen +25 vuotiaiseen mieheen, joille sitte avauduin nopeasti ja kuinka olivat iltani "pelastavat enkelit". Jäin heidän poikamiesporukkaan kunnes lähtivät jatkamaan toiseen kapakkaan.

Itse jatkoin iltaani vielä ex-ystäväni ex-miehen kanssa cruisailua ympäri kaupunkia ja hieman kauempanakin.
Voivottelin sitä kuinka on shark week nii olis voinu jotai muutaki tehdä ja että oispa saanu kaljaa jostain.
Haettiin tän miehen kotoa Sandelssia, muttei ollut oikee mun makuun.

Cruisailimme melko myöhään. Olisikohan kello ollut jotain puoli kolme kun kotiin saavuin.
En muista.

Tällä kertaa oli enkeleitä matkassa ja sain paremman mielen.
Niin minä vain selvisin, taas.
Vaikka tämä elämä vaikuttaakin helvetin epätoivoiselta..
Ainakin välillä.
Joskus.
Ikävöin edelleen pitkäaikaisempaa suhdettani sekä nykyistä exääni.
Enkä tuu vielä vähään aikaan pääsemään yli.
Kaikki aikanaan..

Lääkitystä on nyt nostettu vahvempaan annokseen.
*Sertralin 50mg > 100mg
*Ketipinor 25mg - 100mg
Ketipinoria otetaan tarvittaessa tuo 100mg.

Vaikutuksessa tulee varmasti menemään oma aikansa, mutta ainakin olen oppinut uusia taitoja DKT:ssä.
Näistä taidoista käytetään lyhennettä, TIP-taidot.

T - Temperature = muuta kehosi lämpötilaa
I - Intense Physical Exercise = intensiivinen fyysinen liikunta
P - Paced Breathing = tahdistettu hengitys
SEKÄ
- Progressive Muscle Relaxation = progressiivinen

Oheiset taidot auttavat lievittämään äärimmäistäkin ahdinkotilaa nopeasti.
Tällä hetkellä harjoittelen ainakin T ja I taitoja.

T eli Temperature
~ upota kasvosi kylmään veteen tai
~ loiskuta kasvoillesi kylmää vettä tai
~ pidä kylmäpakkausta kasvoillasi / niskassasi tai
~ mene kylmään suihkuun - voit myös vuorotella kylmän ja kuuman veden välillä.

Temperature taitoa voi käyttää myös siten, että kasvojen kylmäaltistuksen aikana pidätetään hengitystä n.30 sekuntia, jolloin elimistössä saattaa käynnistyä samanlainen reaktio kuin hukkuessa. Tämä on niin voimakas reaktion, joka voi muuttaa vaikeankin ahdinkotilan.

I eli Intense Physical Exercise
~ Haarahypyt, portaita ylös alas juokseminen ym. Riittävän raskas liikunta läkähdyksiin saakka.

Fuck It All

Fuck it all fuck it all
Don’t give a shit anymore
Fuck it all fuck it all
Flip that table screw you all
I don’t take this bullshit anymore
I don’t give a fuck!

Olen yrittänyt pidätellä itkua sisälläni mutta kyllä ne kyyneleet ovat valuneet pitkin poskiani väkisinkin.

Tekstiä kirjoittaessani, juuri nyt, tällä hetkellä olen väsynyt, uninen mutta silti vakaa.

Koulussa olin viimeksi viime viikon tiistaina vaiko keskiviikkona - eilen tai siis keskiviikkona sain koululta sairaslomaa ainakin tämän viikon ja katsotaan sitten ensi viikolla että millainen vointini on. Jos hyvä niin palaan koulun penkille, jos ei jatkan sairaslomaa.

Uskon, että tämän päivän uusi lääke annostus teki tulosta. En ole ollut itkuinen, enemmänkin iloinen ja neutraali.
Soittelin siis terveyden-/sairaanhoitajat sekä lääkärit läpi että saisin yhteyden omaan lääkäriini.
Vähän vitutti kun sitte vihdoin lääkäri soitti mulle ja väitti että minussa olisi vika, kun ensimmäisen kerran kun hän soitti, olin nukkumassa.
"se menee niin, että minä soitan täältä sinulle ja silloin sinä vastaat " - öö en välttämättä olisi voinut vastata vaikka nyt tällä kertaa vain nukuin.
Meinasin jo tähän väliin tokaista ja pyytää anteeksi olemassa oloani.
"mutta onko se minun vikani? Ei, ei ole" - no onko se sitten minun vika jos nukun!? Itsepähän on määrännyt minulle sen verta vahvat 'unilääkkeet' etten heräisi vaikka katto putoaisi pään päälle.
Kaikesta huolimatta annoin asian olla mutta otan ensi kerralla puheeksi ettei hän voi sanoa minulle noin - paskaa asiakaspalvelua sanon minä!

Tänään olen siis ollut paljon pirteämpi. Jaksoin lähteä uuden ystävän kanssa kiertelee kaupungille. Hemmottelin itseäni ostamalla perusmeikki tarvikkeita, lämpöisen neuleen ja Glade Velvet Tea Party - tuoksukynttilän.

Alunperin meidän piti mennä Itäkeskukseen vaarin kyydillä koska oma auto on paska ja voi jättää tielle milloin vain.
Pääsimme noin 20km päähän ja sitten alkoi rengaspaineen hälytysvalo vilkkumaan. Piti palata takaisin mutta onneksi ei mitään sen vakavampaa käynyt.

Oli meillä hauskaa ja mikä parasta sain muuta ajateltavaa. ❤

Käännän kylkeä

Myönnän mun elämä heittelehtii 
En pelaa enää pelii rehtii 
Aamusin olo tuntuu tyhjältä 
Yritän unohtaa kääntäen kylkeä 

Tää tilanne ajaa mut pikkuhiljaa nurkkaan, tuntuu kuin ettei kukaan välitä että miten minulla menee.

Sain taaskin kuulla että olen säälittävä kun yritin itsemurhaa.
Uskoisin, etteivät kyseiset ymmärrä tilanteeni vakavuutta.
Saatika sitä tosiasiaa että viiltelen vain siksi kun on paha olla - parempaa selitystä en sille keksi.

Olemme olleet ystäväni kanssa puhumatta kohta jo toista viikkoa. Haluaisin toki sopia, mutten tiedä mistä aloittaisin.
Tottakai joudun taas pyytämään anteeksi sitä että viiltelen ja varmaan joudun lupaamaan etten tekisi niin - ymmärtäkää se on osa minua enkä voi asialle mitään!

Mielialani heittelehtii kokoajan.
Äsken olin iloinen ja nyt taas todella surullinen.. Niin surullinen ja masentunut etten haluaisi enää edes yrittää elää.

Yritän silti.

Anteeksi.

No, I'm Not Gonna Die Tonight

This is how it feels when you take your life back
This is how it feels when you finally fight back
When life pushes me I push harder
What doesn’t kill me makes me stronger

Taas täytyy nousta sieltä paskasta ylös joka tuntuu aina vain paljon hankalammalta miltä se kuulostaa.
Jotkut eivät putoa koskaan, jotkut putoavat hitaasti tai sitten pudotaan ryminällä alas kuin minä.

Monen ihmisen kanssa mennyt nyt välit vain siihen kun viiltelen ja lähettelen kuvia verta pulppuavasta ranteestani.
Itsehän menisin HETI apuun paikanpäälle jos joku läheiseni tekisi samalla tavalla.

Itse en vain saanut apua, en ainakaan läheisiltäni. 

Aina uhataan soittaa poliisit ja ambulanssi, kerran oikeasti niinkin tapahtunut.. Vain kerran!
Muina kertoina on vain uhkailtu.
"jos et rauhotu nii soitan/soitetaan poliisit sinne.."

Sitten on myös näitä jotka ajattelevat tämän olevan normaalia.
Oirekuvaan tosin kuuluu viiltely, mutta omasta tahdostanihan sen teen. En usko että sairauteni siihen pahemmin vaikuttaa vaikka mitä todennäköisimmin peräisin siitä.

Yleensähän viiltelen alkoholin vaikutuksen alaisena, viimeksi se oli toisin päin. Aloitin ranteen viiltelyn jo ennen kuin korkkasin ensimmäisen juomani.
Selvinpäin, ei täysjärkinen.

Nyt ollessani kotona, leipoen ja perus kotiaskareita tehdessäni olen saanut mieleni taas jonkin verran tasaisemmaksi.
Leipominen ja siivous käyvät hyvästä terapiasta silloin kuin ei ole muuta apua tarjolla.

Tukihenkilöni kävi tänään kahvillakin.
Häntä varten olin leiponutkin ja siivonnut kämpän - täytyy antaa hyvä vaikutelma.

Vihaan tätä sairautta.
Vuoristorataa, nollasta sataan,
sadasta nollaan.
Mieli järkkyy.
Välillä menee hyvin ja välillä taas uidaan paskassa.

Saan aina kuulla jälkeenpäin vittuilua siitä kun en onnistunut itsemurhan teossa.
Ihan kuin he todellakin haluaisivat minun kuolevan.
Kukaan ei ymmärrä minua tai sitä itsensä vahoittamista.
He eivät tiedä kuinka huonosti voinkaan.

Tällä hetkellä en aio kuolla tänään vaan aion jatkaa täällä oloa.
Aion myös tutkiskella syytä sille, miksi turvaudun aina viiltelyyn?

This is my war

Eilinen.
En edes muista kaikkea.
Olin juonut reilusti viinaa joka pistää ainaki mulla tosi pahasti pään sekaisin.

Omalla autolla en ollut missään vaiheessa liikenteessä. Julkiset kulkuvälineet ovat keksitty.

Muistan hämärästi kuinka sillan kaiteen toisella puolella mietin että kuinka helppoa siitä olisi vain pudottautua..

Muisti kuvaa ei ole siitä kuinka pahaan kuntoon ranteeni sain.
- Muistutuksena sain kuitenkin tikit.

Suurinosa viimeyön tapahtumista ovat pimennossa..

Heräsin sairaalasta tänään ja päästivät minut sieltä kotiin.
Kukaan ei pääsisi hoitamaan kissojani ja ne kuitenkin ikävöivät varmasti minua kun en yöksi tullut kotiin.

Sain loppu viikon sairaslomaa ja terapiassa otan tämän puheeksi.
Jos lääkkeet eivät auta pitämään minua kasassa niin on pakko vaihtaa tai nostaa annostusta.

Tämä on sekä minulle että läheisilleni todella raskasta...

Mun olis vaan pakko jaksaa mutta sitten kun oon yksin niin ahdistaa, ei ne kissat samanlailla korvaa jotakuta ihmistä joka voisi seistä rinnallani.
Kukaan ei kestä. En edes minä.

Ihmisiltä tullut viestiä että "vittu mikä pelle" ja "huomiohuora".
He eivät oikeasti tiedä kuinka paha olo mulla on.
Tai sitten tarkoituksella haluavat satuttaa että kerrankin onnistuisin ja pääsisivät minusta eroon, lopullisesti.

Tunnen VAIN 3 ihmistä jotka oikeasti ymmärtävät minua, se ei vaan tunnu siltikään miltään.

En voi kaikkea edes kertoa perheenjäsenilleni. Eivät he kaikki ymmärrä. Olettavat että haen joka kerta huomiota kun yritän itsemurhaa.
Eilen halusin tosissani kuolla.

Going Under

I'm dying again
I'm going under (going under)
Drowning in you (drowning in you)
I'm falling forever (falling forever)
I've got to break through
I'm going under

Minulla on iso nippu kavereita. Jos heitä nyt voi kavereiksi kutsua. Luokittelisin heidät enemmän luokkaan, joiden kanssa vietän aikaa. Kuitenkaan kukaan ei minua oikeasti ymmärrä.
Netissä toki samanmielisiä ihmisiä riittää. 

Varsinaista suunnitelmaa kuinka toteuttaa itsemurha minulla ei ole, vielä. En ole kiirehtimässä sen kanssa. Kuitenkin haluan sen olevan kivuton. Lääkkeiden suhteen olen hieman puolivaiheilla. Olen lukenut, kuinka monet ovat epäonnistuneet siinä.  On hyvin vähän tietoa, mikä on riittävä annostus. Aseen saaminen on myös hankalaa.

Miksi näen, että itsemurha on ainoa vaihtoehto? Ehkä sitä voisi kutsua häpeäksi. Koen, että olen arvoton, en pysty antamaan ihmisille mitään. Lähinnä en tiedä yhtään syytä, miksi jatkaa elämää. Joten en voi perustella jatkavani sitä. Yksinäisyys on myös iso osa päätöstäni. 

Syyni ei muutu pään kemian sotkemisella. Ja mikäli mieleni muuttamiseen tarvitaan sen turruttamista, niin mitä helvetin järkeä siinäkään on? 

I'm Digging My Own Grave

I know there's nothing I can change
And I regret the things I didn't say
I resent how I walked away
Now I'm digging my own grave
Now I'm digging my own, digging my own grave

Jostain syystä osaan AINA karkottaa kaikki rakkaimmat ihmiset pois luotani.
Toisinaan olen todella vihainen ihminen kaikille kaikista asioista ja silloin haukun kaikki pystyyn. Muutama kuitenkin ymmärtää etten tee sitä tarkoituksella. Suurinosa käyttäytymisestäni juontaa sairaudestani ja en ole oppinut käyttäytymään kaikissa tilanteissa, niin miten aikuinen käyttäytyy.
Mutta hei! Siksi käyn nyt terapiassa, korjatakseni asiat.

Niin kuin "Keep Calm and Leave Me Alone To Die" - postauksessa käy ilmi, että joskus haluan vain piiloutua sinne omaan mökötyskolooni murjottamaan, olen sitä nytkin tehnyt. Päästän vain kaiken pahan itsestäni ulos ja samalla satutan lähimmäisiäni.
Tarkoituksella en sitä tee, enkä saa siitä minkäänlaisia kiksejä niin kuin moni saattaa kuvitellakin.

Ehkä tuo muiden alistaminen ja nimittely juontuu niiltä ajoilta silloin kuin minua kiusattiin. Ystäväpiirini koostuu nykyään 2-5 vuotta nuoremmista ihmisistä joita on helpompi pompottaa kuin superpalloa. Kierrän monet minua nuoremmat miehet pikkusormeni ympärille ja sitten kun en hyödy enää heistä, heitän roskiin. 

Saatan todellakin kuulostaa ilkeältä noidalta, mutta en käsittääkseni sitä tahallani tee. Vai teenkö?
En koe sitä ainakaan niin.
Jos se on mun hätähuuto siitä kun mulla on paha olla.

Ottaen myös sen huomioon, että minua on monesti käytetty hyväks.
Yleensä sillä kun olen ollut liian kiltti.
Lainannut rahaa, joita en oo koskaan saanut takaisin, kyytsännyt rämällä autolla paikasta A paikkaan B vain parilta olen saanut bensarahaa tai vastapalveluksen takaisin, ostanut kaikkea olettaen että minullekin joskus ostettaisiin jotain - never!

Voin tälläkin hetkellä henkisesti huonosti vaikka stressin lievitystä olenkin saanut.
Vittumainen käytökseni ei ole muuttunut mihinkään vaikka kaikki asiat ovat hoidossa, joista olen stressannut.

Luulis helpottavan kun sain selvitettyä opon kanssa tuon liikuntahässäkän - tästä minulla on onneksi viime vuodelta suoritus! Sossusta sain rapiat 200€ jotta saisin maksettua osamaksulaskuni kokonaan pois. Lisäksi viime perjantaina sain 80€ kissani trimmaukseen. (Pitkäkarvainen kissa ja huovuttuneet takut = ei anna harjata.)

Tiedän myös kaivavani omaa hautaani.
Niiden messujen jälkeen nousi molemmilla osapuolilla tunteet pintaan mutta miten voisin enää koskaan luottaa kyseiseen ihmiseen?
Häneen joka petti minua toisen naisen kanssa yli puoli vuotta vaikka menimmekin kihloihin uutena vuotena 2015.
Toiseksi, en tiedä että olemmeko kumpikaan valmiita yrittämään uudelleen.
Kolmanneksi se olisi minulle varmastikin henkinen itsemurha, jos uskallankin luottaa ja sitten luottamukseni petetään.

En kuitenkaan haluaisi satuttaa ketään ja siksi tällä hetkellä menen päivä kerrallaan. Suhdetta en halua tällä hetkellä. Se jos mikä on henkinen itsemurha kun mulla ei oo mitään annettavaa tällä hetkellä muuta kuin vihaa ja surua.

Ja huomenna on paremmin, siis jaksa siihen asti.

Ja rakkaudesta puhu hiljaa, puhu varovasti.

- Aulikki Oksanen-

Talk Dirty To Me

Mahtuu niitä onnellisia ja kivojakin hetkiä elämääni, vaikkakin harvemmin.

Olimme siis ystäväni kanssa odottaneet vuoden 2015 erotiikkamessuja jo ainakin 2 kuukautta.
Viime hetkillä hän kuitenkin perui sen koska oli viettämään mieluummin Halloween bileitä kuin lähteä katsomaan paljasta pintaa messuille.
Itse kun olin ollut juomatta jo 9 päivää ja odottanut messuja kovasti ei käynyt edes mielessänikään perua niille menemistä.

Olin siis entiseltä poikaystävältäni kysellyt kyyti mahdollisuutta koska oma autoni ei kestä pitkiä matkoja. (yli kymmenen vuotta vanha auto ja jäähdytin nesteet vuotaa ulos.)

Vaikkakin messuille meneminen entisen kanssa vähän jännitti oli siellä silti hauskaa.
Ostin mm. Topin textillä PERVERT 69 ja exäni  osti minulle aikaistettuna joululahjana valkoisen korsetin.
(ennen tuota ostoa harmittelin kovasti kun omat rahat eivät riitä, tuki päivä vasta 4.11.)

Viihdyimme messuilla ainakin 4 ja puoli tuntia kunnes päätimme että alkaa olla liian kuuma väen paljouden takia ja kun olimme jo nähneet melkeinpä kaiken.
Varmasti jäi paljon vielä näkemättä mutta tuo aika riitti oikein hyvin.

Sallin itselleni myös yhden päärynäsiiderin jonka exäni tarjosi. Siideri oli itsessään pahaa, ottaen huomioon sen että se oli vielä kuivaa, ei päärynän maku siinä kovinkaan hyvin maistunut.
Kalliit juomathan siellä oli jos olut ja siideri maksoivat yhteensä 15€!
Mietimme, että kuinka paljon ihmisillä menee siellä rahaa jos juovat itsensä humalaan asti, niin kuin monesta kävijästä näki että olivat humaloituneet.

Akward moment oli kyllä se että ylipäänsä lähdimme yhdessä messuille.
Se kuinka exäni satutti minua henkisesti pettämällä minua yli puoli vuotta toisen naisen kanssa, ei täysjärkinen ihminen haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa missään tekemisissä.
Tosin ottaen huomioon, olemme tunteneet junnusta asti. Ja on siksi varmasti paljon hankalampaa laittaa välejä kokonaan poikki.

Ennen ahdistuin hänen lähtemisestään mutta tänä aamuna se ei enää samanlailla tuntunut pahalta. Ehkä aika on tehnyt tehtävänsä, enkä tunne enää samanlaista kaipuuta häntä kohtaan.
Vaikkakin se sattuu että meistä ei tulisi enää mitään, koska luottamusta ei enää löydy, haluan silti olla edes jollain tavalla osa hänen elämäänsä. Exänä tai ystävänä, hän päättää sen itse kuinka hän minut kokee.

Keep Calm and Leave Me Alone To Die

Jep. Sellainen mun mieliala on ollu koko viikon ja on edelleen.
Osaan toki nauraa ja iloita joistakin asioista mutt päämieliala on ollut tuo; pysy rauhallisena ja jätä minut yksin kuolemaan.

En oo pystyny kertomaan läheisilleni ja/tai ystävilleni että miksei minusta kuulu mitään tai oo halua nähdä.
En vain nyt jostain syystä ole jaksanut.
Yleisimmät vastaukseni ovat olleet "katotaan" tai "ehkä".
En oo pystyny sanoo suoraan ettei nyt huvita heittää läppää jostain alkoholismiongelmasta yms.
Vaikka osaankin nauraa itselleni nii jossakin se raja menee.
Isän puolelta tulee alkoholismin geenit ja pahimmassa tapauksessa minusta tulisi samanlainen mitä isänikin oli.

Saattaa olla myös hyvinkin todennäköistä että feikkaan kaikille että kaikki on hyvin.
Se tulee nykyään niin luonnostaan etten itsekään sitä välttämättä huomaa..

Olen myös ollut kovin kärttyinen viime päivinä ja halunnut vain käpertyä jonnekin pimeään koloon murjottamaan. Näin olen myös säästänyt läheisteni tunteita vaikkakin olen kiukutellut monelle ihmiselle viestin välityksellä. Ensi kerralla suljen puhelimen kun vituttaa ettei kenenkään satu.

Ahdistuneisuutta oon onneks saanu edes vähän lievitettyä vaikka eilen illalla sainkin paniikkikohtauksen suihkussa ollessani.
Sain mieleni hetkeks vakaaksi mutta lopulta lähdin kuitenkin autolla ajelemaan ja ahdistuksissani lähettelin itsemurhaviestejä eräälle tärkeällä ystävälleni.
Tänään taas hävetti.
Piirsin anteeksipyyntö kortin, jonka vien hänelle joku päivä.
Olen monesti joutunut pyytämään anteeksi. Harva oikeesti edes ymmärtää minua siinä vaiheessa kun uhkaan tappaa itseni.
Asioiden käsitteleminen on välillä hankalaa. Varsinkin jos joku torjuu sut.. Siinä tulee sellainen tyhjyyden tunne ettei kelpaa kenellekään tai 'kaikki haluavat vain hylätä minut'.

Moni ystävyyssuhde on kaatunut joko siihen kun olen uhannut tappaa itseni tai siihen kun en ole pitänyt yhteyttä.
- Se, että kun joku laittaa välit poikki vain siksi ettei pidä yhteyttä ei minun mielestäni ole enää mitään ystävyyttä.
En koe tarpeelliseksi soitella/viestitellä  ystävieni kansaa. Heilläkin on oma elämä.
Ja ystävyys pysyy vaikkei aina edes pidettäiskään yhteyttä.

Asioiden ja varsinkin pettymystilanteiden käyttäytymiseen löytyy kyllä terapian myötä ratkaisu. Siihen asti menen vanhan, saman kaavan mukaan.
Jos sitä ei oo ite kokenu ei välttämättä ymmärräkään.
Niin se vain on.

So fucking far from gone, we jump around and bang our heads

Tiedättekö sen tunteet kun kaikki paska kasaantuu niskaan?
Laskut, koulu, ongelmat, kissojen hoito.. kaikki samaan aikaan eikä loppua näy.

Onhan tässä nyt jotain hyvääkin, että olen ollut viikon juomatta. Korkki pysynyt kiinni vaikka tekisikin mieli taas vetää se pää täyteen.. Unohtaa kaiken edes hetkeksi ja vain rentoutua kotisohvalla kisujen kanssa.

Laskut painaa päälle.
Ainakin yli 200€ osamaksu laskuja, toisella kissoistani on turkki taas huovuttunut niin pahasti takamuksesta ja kainaloista että pitäis saada revittyä rahaa eläinlääkäriin. (Turkin harjaus sattuu kun on niin pahat takut ja inhimillisin teko on viedä eläinlääkäriin ja ajaa ne takut rauhotuksen alaisena pois.), lisäksi nykyään yli 18-vuotiaiden TÄYTYY suorittaa liikunta ja terveystieto - tämä tarkoittaa sitä että TUNNIT LISÄÄNTYY ja nytkin jo meinaa tehdä tiukkaa jaksamisen kannalta.

Sitten on vielä siitäkin stressiä, että JOS kyyti lauantaina 31.10. erotiikkamessuille ei onnistukaan nii milläs minä sitten sinne menen.. bussillako? - sekin menee taas niin hankalaksi. Saa olla kokoajan varpaillaan jos tuo kyyti peruuntuukin.
Vihaan sitä kun luvataan jotain ja sitte vasta viime tingassa ilmoitetaan ettei onnistukaan.

Alunperin messuille meitä piti lähteä enemmän kuin 2 - tämäkin vituttaa.

Mitä teen silloin kuin ahdistaa kaikki?
- Laitan kuulokkeet korville ja Spotifystä hieman raskaampaa musiikkia soimaan.


Sitten hieman terapiasta.
Työntekijä kertoi minulle hieman DKT:sta, mitä pitää sisällään ja mitä kaikkea siihen kuuluu.
Kävimme myös läpi tän mun vitutuksen kun liikunta pitäisi suorittaa..

ajatuskartta

Lisäksi sain kotiläksynä täyttää mielialapäiväkirjaa asteikolla 1-5.
Eilen tuntui siltä, että voisin hirttäytyä - tänään jaksaa taas hieman paremmin.

Kuka olen?

Ajattelin tässä ensimmäisessä postauksessa hieman avata taustojani ja sitä minkä vaiheiden kautta olen tähän jamaan joutunut. Olen tosiaan 23-vuotias nuori nainen, joka kärsii epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, impulsiivisesta tyypistä, jota luonnehtii pitkäkestoinen ihmissuhteiden, minäkuvan ja tunteiden epävakaus sekä huomattava impulsiivisuus. Tunnen usein voimakasta tuskaa, jota on vaikea kestää ja jonka kanssa yritän tulla toimeen usein epätoivoisin, itsetuhoisin tavoin.
Impulsiivisuus tarkoittaa tässä tapauksessa taipumusta reagoida mielijohteesta, yllykkeiden pohjalta. Tai sitten se voi ilmetä impulsiivisena käyttäytymisenä, kuten pelaamista, useiden ja pitkien puheluiden soittamista, suojaamattomia tai muuten harkitsemattomia seksikontakteja, liiallista alkoholin, muiden päihteidein tai lääkkeiden käyttöä.

Itsetuhoinenkäyttäytymiseni laukaisee yleensä erouhka, kokemus torjunnasta tai ympäristön vaatimustason noususta, kuten esim. suuremman vastuun ottaminen.
Vaikka sairauteeni liittyy taipumusta vahingoittaa itseäni vailla kuolemanaietta - tavallisesti pyrin lievittämään sillä ahdistusta tai kokemusta omasta pahuudesta.

Voimakkaiden tunnetilojeni ja psyykkisen stressin yhteydessä saatan kokea myös epäluuloisuutta tai epäluottamusta muita kohtaan. Esim. Saatan kokea muiden kääntyneen vihamielisesti minua vastaan tai epäilen heidän seuraavan tai vainoavan minua. Epätodelliset kokemukset ja harhaluulot ilmenevät nimenomaan psyykkisen stressin hetkinä, erityisesti silloin kun koen todellisen tai kuvitellun hylkäämisen.

Ihmiset, jotka eivät ole seuranneet matkaani kohti parantumista, pitävät minua sairaana, yksinkertaisena huomiohuora ääliönä, joka esittää kärsivänsä ongelmista.
Olen erittäin monta kertaa kuullut juuri niitä sanoja "Vittu että olet sairas ihminen! Mee hoitoon!" tai " Mee huomiohuorailemaan muualle, ketään ei kiinnosta!" jne.
Silti kaikesta tästä huolimatta uskalsin aloittaa bloggaamisen, ihan omalla nimelläni.

Vaikka yli 9 vuoden koulukiusaaminen on jättänyt arvet syvälle sisimpääni, uskallan silti yrittää olla omaitseni ja tehdä asiat niin kuin itse haluan.
Itseasiassa en edes tiedä että miksi minua kiusattiin?
Johtuiko se siitä että leikin ehkä kauemmin kuin muut oman ikäiset lapset? Olinko lapsellisempi kuin muut?
Sen ainakin muistan, etten ollut koskaan hyvä englannissa.
Kerran vastasin väärin, koko luokka nauroi minulle enkä ikinä enää viitannut tai vastannut mitään. Pysyin vain hiljaa, niin kauan kunnes opettaja ei enää jaksanut odottaa vastaustani.
Sain aina kuulla tästä että miksen vastannut - olin vain hiljaa.

Koulukiusaamiseen puututtiin vasta ollessani 9-luokalla. Silloin kun räjähdin enkä enää jaksanut kuunnella sitä iänkaikkista huorittelua.

Osa ihmisistä lopetti kiusaamiseni kun heille tuli ikää lisää, osa jatkaa paskanpuhumista edelleen.
Nykyään en jaksa edes vaivata päätäni näillä asioilla - puhukaa vain paskaa teette musta kuuluisan.

Oon ylä-asteikäisestä lähtien kiertänyt läpi kuraattorit (koulukuraattori oli kyllä täysi mulkku, koska asettui kiusaajieni puolelle, että minussa oli se vika eikä muissa.), psykologit, terveydenhoitajat, psykiatrit, lääkärit jne. Oon ollut monen vuoden ajan nuorisopsykiatrisen poliklinikan asiakas josta mut siirrettiin aikuispuolelle täyttäessäni 19-vuotta.
Oon juotunut useita kertoja poliisin kanssa tekemisiin, sillä olen käyttäytynyt joko uhkaavasti muita tai itseäni kohtaan. Oon juonut itseni useita kertoja niin humalaan, etten tajuu mistään mitään eikä jalat enää kanna. Oon yrittänyt juosta auton alle, pitänyt veistä kädessäni ja ajatellut, kuinka se uppoaisi ranteeseeni. Oon vihannut itseäni niin paljon, että olen viillellyt rannettani, aikomuksena tehdä itsemurha.

Välillä mulla menee hyvin.

Noin 3 kuukautta sitten minulla meni vielä paremmin. 

Petetyksi tulemisen ja eron seurauksena murruin. Aluksi se näkyi hulluna laihduttamisena, katsoin todella tarkkaan mitä voin ja mitä en voi syödä. Jätin punaisen lihan kokonaan pois, boostasin laihduttamista sen alkuvaiheessa laihdutusvalmisteella. 

Onnistuinkin siinä. 

Alkupainoni oli tuolloin 78kg ja sain tiputettua alle 2kuukaudessa 5kg syömällä terveellisesti ja lenkkeilemällä.

Eräiden bileiden jälkeen ryyppäämiseni lähti käsistä, johon nyt olen hakenut apua.

Suvussa kulkee alkoholismia ja olisi todella surullista, jos sairastuisin vielä alkoholismiinkin - siltä tieltä on harvoin paluuta.

Ahdistus kaivaa kurkkua kokoajan, kuin hengittäisin neulan silmän läpi. Ahdistaa, pelottaa olla yksin, haluaisi vain nukkua jne.

Oon muuten ihan tavallinen nuori nainen. Tulen suhtkoht hyvästä perheestä vaikkakin vanhempani erosivat biologisen isäni alkoholiongelman takia, ollessani ihan pieni. 5-vuotiaasta lähtien elämässäni on ollut huolehtiva isäpuoli. Minulla on 2 puolsisasurasta, jotka ovat jo täysikäisiä - yhteyden pito on vähentynyt. Olen perheeni vanhin lapsi, äitini ainokainen. Muutin omilleni ollessani 19-vuotias. Halusin itsenäistyä, keskittyä omaan elämääni ja katsoa miten pärjään. - No ihan hyvin, pakko on yrittää taistella kun en voi muuttaa enää takaisinkaan - molemmat vanhempani ovat allergisia kissoille ja en voisi luopua rakkaista lemmikeistäni oman terveyteni takia :/

Opiskelen tällä hetkellä vikaa vuotta graafisella-alalla ja pyrin suorittamaan tutkinnon loppuun - vastoinkäymisistä huolimatta.

Muutama hyvä ystävä on päässyt sisälle elämääni. Heitä ei tosiaan ole kuin muutama.

Hoitoani on jatkettu psykiatrisella osastolla ja pääsin vihdoin ja viimein terapiaan. Hoito auttaa, mutta se saattaa viedä vuosia. Aloitimme sosiaalityöntekijän kanssa tapaamiset DKT:ssä ja myöhemmin siirryn ryhmään.
DKT - eli Dialektinen Käyttäytymis Terapia on psykoterapiamuoto, joka kuuluu ns. kolmannen aallon kognitiivisiin (kts.mikä on kognitiivinen) käyttäytymisterapioihin. Siinä yhdistyy erilaiset terapia menetelmät sekä hyväksymisen lisäämiseksi että muutoksen aikaansaamiseksi. Se on kehitetty erityisesti haastavien, vaikeastihoidettavien, moninaisen diagnoosin omaavien, yleensä kroonisesti itsetuhoisten potilaiden ja asiakkaiden hoitoon.
(Katso lisää täältä!).

Enempää en nyt jaksa kirjoittaa. Tää oli tämmöinen pieni vilaus elämääni:

miellyttämistä, itsetuhoisuutta, tulehtuneet ihmissuhteet, alkoholia, kropan vihaamista, kurittomuutta.. 

Ei ole ruusuilla tanssimista tämäkään elämä.

" I want my tears back

I want my tears back now

Where is the wonder where's the awe

Where are the sleepless nights I used to live for

Before the years take me

I wish to see

The lost in me"